| ARKISTO
2010 |
|||||
| Arkistosivulle
kerätään Ajankohtaista-sivulta poistuneet uutiset vuosi vuodelta. Ja
tuoreimmat arkistoidut yllä. Vuoden 2009 uutisarkiston löydät tästä. Vuoden 2008 uutisarkiston löydät tästä. |
|||||
| 21.06.10 | |||||
| Naruskajoen
kesäkalastuskausi on pyörähtänyt käyntiin. Joen vesi on kesävesikorkeudessaan.
Tulva toukokuulla oli raju, mutta lyhyt. Ensimmäisiä kalastuslupia on jo myyty
ja varsinkin harjukset ovat jo syönnillään. Kalle käynnisti kesäkautensa komeasti eilen illalla. Appiukkonsa tekele oli Kallelle osoittanut Naruskajoen yhdessä suvannossa kalaisan näköisen paikan ja ohjannut kumiveneen heittoetäisyydelle. Olettamus oli oikea ja pintaperhoon oli tärähtänyt laakista oikein kunnolla... Väsytyksen jälkeen harjuksen oli antauduttava haaviin. Eikä se mikään turha fisu ollutkaan, vaan Kallen ennätysharjus Naruskasta heti kesän alkajaisiksi: Pituus 50 senttiä ja painoa komeat 1,2 kiloa. Kesäleiri lähestyy. Näiden pyytämistä kannattaa tulla tänne Naruskalle opettelemaan. Toistakiloisen harjuksen kanssa temuaminenhan on ensteks mukavinta hommaa, mitä housut jalassa voi tehdä! Kesäisempiä vermeitä ei Naruskalla säiden puolesta ole toukokuun hellejakson jälkeen juurikaan tarvittu. Juhannusviikon kunniaksi kuitenkin Kirvesmies-Ukko sai seurakseen hieman kevyemmin pukeutuneen morsmaikin. Kesävermeet ovat kirppismuotia, koska nykyäänhän paremmissakin perheissä kuljeskellaan valmiiksi kulutetuissa vaatteissa. |
|||||
| 05.06.10 | |||||
| Retkeilymajan
parin vuoden polttopuukasa joutui tuntemattomien hyökkääjien kohteeksi
perjantaina illalla, vaikka talkoosahauksen oli määrä käynnistyä vasta varahin
lauantai-aamuna. Kolme asiallisesti turvavarusteisiin puettua sahuria iski puukasaan kiinni kuin leipään. Muuan työn sankari Alakurtilta oli yksinään huutavassa hukassa, kun hän oli ainoana talkoomiehenä pinoamispuolella. Mallin vuoksi pojjaat lämmittelivät itsensä saunahikeen vetelemällä kolmattakymmenettä mottia metrin pätkiksi. Kaikkiaanhan puita on kartanolla 105 kiintokuutiometriä, joka pinomotteina tarkoittaa kuutiomäärää 175-180. Se on normaalilla puumenekillä kolmen lämmityskauden puumäärä, joten vuoden 2011 keväällä ei rantteella tarvitse temuta. Sahauskelit viikonlopun ennusteiden mukaan ovat hyvät, kun lämpötilan on luvattu keikkuvan viiden ja kymmenen asteen välillä päivisin. Yölämpötilat vuorostaan eivät ennusteiden kohdalleen osuessa tiedä hyvää marja- ja korvasienisadolle, koska koko Lappiin on luvattu useana yönä peräkkäin hallaa ja jopa yöpakkasta. Mummun ja Ukan hääpäivää, vaatimattomasti järjestyksessään kolmattakymmenettäkolmatta, vietettiin täytekakun merkeissä. Se oli Mummun ensimmäinen omatekemä täytekakku tässä liitossa. Kolomekkymmentäkolome vuotta meni, mutta hillakakkukin tuli. Ja harossi, sano Iivanakin. Ja Karjalanpojat tietää. |
|||||
| 04.06.10 | |||||
| Naruskan
Retkeilymajan tiloihin on kalustettu privaattiluonteinen huone. Sellaista ei
äkkinäinen uskoisi täältä erämaasta edes löytyvän, mutta tässä se nyt on: NARUSKAVVIITTI: Kahden hengen huone, jossa on ruhtinaallinen varustus: - kaksi vuodetta ja lasten lisävuode - oma wc - televisio ja radio - kannettava tietokone langattomalla laajakaistayhteydellä - hyvät vaatteiden säilytystilat - sauna- ja suihkutilojen vapaa käyttö - päivittäinen tukeva aamiainen - mahdollisuus tilauksesta täyteen ylöspitoon Naruskavviitillä on oma varauskirjansa. Vuorokausihinta on 50 €uroa. |
|||||
| 02.06.10 | |||||
| Retkeilymajan
kiinteistö on ollut Huoneistokeskuksen kanssa tehdyllä myyntisopimuksella
myytävänä talvikuukausien ajan. Myyntihankkeen merkkinä Naruskantien laidassa
ollut myyntikyltti on tänään poistettu sen merkiksi, että talon aktiiviset
myyntitoimet ovat päättymässä. Virallisesti sopimus katkeaa kesäkuun
ensimmäisen viikon jälkeen. Tienvarsineidon talviturkki vaihtui samalla
rospuuttokelin päällystakkiin. Bikiniaika on sitten myöhemmin suvena. Jos joku kävelee lähiviikkoina kartanolle putkikassi täynnä riihikuivaa tuohta, niin talokauppa saattaa tietenkin nähdä päivänvalon, mutta Mummun ja Ukan lähtökuopat on toistaiseksi peitetty. Elämä Naruskalla jatkuu, kuten on jatkunut jo kahdentoista vuoden ajan. Talon myyntihankkeessahan oli alun alkaenkin selkeä marssijärjestys niin, että ensin myydään talo, ja sitten suunnitellaan loppuelämälle uutta tukikohtaa. Suunnitelma on myös siitä kiinnostuneille avoimesti kerrottu. Lähivuosina tilannetta arvioidaan taas uudelleen, koska Mummu ja Ukka eivät kahdestaan tarvitse pariakymmentä prosenttia enempää siitä asuintilasta, mitä Retkeilymajan neljättäsadasta neliöstä löytyy. No, toisaalta kevyissä kenttäerimielisyystilanteissa Mummu ja Ukka ovat päässeet rauhoittumaan tahoilleen. Toinen itäsiipeen ja toinen läntiseen. Kerrankin tuli riita sinapista, hiiohoi... Täältä meidät Naruskan luonnon keskeltä löytävät kaikki Kipat, Jamot, Merjat, Päivit, Kentsut ja kymmenet muut, jotka ovat olleet huolissaan tukikohdan menettämisestä. Tukikohta on paikallaan, joten eikun kairaan siitä nauttimaan! Rihlaa kävi eilen päivällä riemastuttamassa ylivuotinen hirvi, jota emä on tylysti potkaissut persauksille, kun uusi vasa on syntynyt. Lohdutukseksi yksinäisyydelle hirvetys kävi etsimässä nuolukiven jämiä, jotka Täplä jätti kartanolle odottamaan tulevaa talvea. Hirvi sulautuu kuvan mukaisesti hyvin maastoon, mutta riistanhajuaan se ei Rihlalta pysty peittämään. Koira piti tunnin haukkusession, jonka ajan hirvi pälyili pihaliikennettä. |
|||||
| 29.05.10 | |||||
| Terve
ruumis ei työtä kaipaa, sanoo sana. Polvipotilas Ukka on saanut tehdyksi
maksimityösuorituksen, kun hän onnistui ostamaan reippaat sata
kiintokuutiometriä koivupuuta ja ajattamaan ne Retkeilymajan takapihan
komistukseksi. Kolmen metrin pesällä olevia uuneja ei löytynyt minkään
valmistajan tuotevalikoimasta, joten puut päädyttiin katkomaan metrin
mittaisiksi. Katkominen tapahtuu 5.-7.6.2010. Naruskan Retkeilymajalla on silloin voimassa työleiritarjous, koska kaupunkilaiset eivät kuuleman mukaan saa koskaan osallistua mihinkään raavaiden miesten töihin. Nyt se on mahdollista. Majoituksen, ruokailut, saunomiset, tulisteluillat ja muut talon tarjoilut vain tänä HALAKOMAVIIKONLOPPUNA hintaan 1 €uro! Viikonlopun aikana saa rajoituksetta osallistua polttopuun tekoon. Lähetä varauksesi sähköpostilla. Ilmoita siinä mahdolliset ruoka-aineallergiasi kokkikolmosta ajatellen. Moottorisaha tai vastaavat omat välineet katsotaan eduksi, mutta ne eivät ole pakolliset. Talo tarjoaa myös työvälineitä. Ukan polvi on vielä hieman pipi. Ortopedisetä imaisi siitä eilen isolla ruutalla litran verran mehuja pois. Arveli, ettei ole nähnyt hiin kommeesti turvoksissa olevaa polvea kolmatta kuukautta tähystyksen jälkeen. Ukalle lyötiin semmoset tokumentit kouraan Rovaniemellä, että ennää ei riitä onnistuneet vierotukset tupakasta, viinasta ja ventovieraista naisista, vaan nyt käsky kävi vierottaa Ukka vielä ainoasta tuesta ja turvasta, eli kyynärsauvoista. Saapa nähä, milloin ensimmäiset vierotusoireet tästä komennosta pullahtavat näkösälle. Todennäköisesti Ukka lentää parin päivän sisällä päälleen jossain portaikossa. Tunnolliset hemmot tekee kuitenkin, kuten lääkärit määrää. Suorallakin jalalla. |
|||||
| 29.05.10 | |||||
| Liian
aikaiseen kesään liittyy aina riskinsä. Naruskan marjakesä ei voi onnistua
vesivarmasti, jos kesä alkaa liian lämpimänä jo toukokuussa. Oman tonttimme
mustikat ovat kukkimassa täyttä häkää. Ajankohta on ennenkuulumattoman
aikainen. Tonttimustikkamme ovat metsäisessä paikassa, eli aukeilla
hakkuualueilla kasvavat varvut kukkivat jo aikaisemmin. Näitä eilen tontillamme kuvattuja mustikankukkia on kuitenkin kahtena edellisenä yönä kurittanut pakkanen. Oman sääasemamme lahjomaton mittari käväisi viime yönä – 0,8 asteessa. Ilmatieteenlaitoksen vielä lahjomattomampi mittari on männä yönä ja edellisenäkin useamman tunnin ajan keikkunut parin-kolmen miinusasteen lukemissa. Toissayönä Retkeilymajan mittarin alin lukema oli – 1,2 astetta. Pölyttämiseen välttämättömiä siivekkäitä pörisee täällä luonnossa vähänlaisesti. Tätä pakkasen ja hyönteisköyhyyden yhdistelmää ei voi pitää marjakesää ajatellen niin kovin hääppöisenä tietona. Hillankukista meillä ei vielä havaintoja ole, mutta asia tutkitaan, kun Ukka pääsee maastojuoksukuntoon.
|
|||||
| 23.05.10 | |||||
| Telkkä
lähti Naruskajoen suvannosta lentoon tänään, kun Kasperi ja Pirjo käväisivät
tarkistamassa, että Kallelan mökki on valmiina kesävuokraussesonkiin.
Juhannukselta eteenpäin kaikki Kallela-viikot on varattu syyskuun loppuun asti. Telkän komea kiihdytys tyynellä kiitoradalla tallentui Kasperin kameralle vajaan sadan metrin päästä. Täällä erämaassa vesilinnut eivät jää odottelemaan pullansyöttäjiä, vaan väistävät ihmistä. Syksyllä menettelyllä saattaa voittaa itselleen taas muuttomatkan etelään. Hengissä. Hellejakso oli ja meni. Lumet se hävitti kairasta lähes tyystin. Nyt ollaan taas toukokuun normaalilämpötiloissa, kun keikutaan kymmenen asteen päivälämpötiloissa ja vielä kylmemmissä yölämpötiloissa. Korvasienet saattavat nyt olla hieman ihmeissään, milloin pitäisi pompata näkösälle. Koivun lehden koko ilmaisee ajan olevan lähellä, koska Naruskan korkeudella lehden koko lähentelee puolta. |
|||||
| 18.05.10 | |||||
| Se
on tulvavesien kommeeta kohinaa ja pärskettä nyt Naruskajoella. Trooppiset auringonpaisteet ovat ennätyslyhyessä ajassa hävittäneet Naruskan lumet osittain taivaan tuuliin, mutta on niistä osansa riittänyt matkalle Rovaniemen kautta Perämerta makeuttamaan. Siekakönkään sillan alapuolella näytti tänään iltapäivällä semmoiselta, että saattaisi kovemmallakin kanoottihemmolla olla löysää housuihin tulossa, kun noihin pärskeisiin ja virranpyörteisiin kylmiltään tökättäisiin. Eipä olisi uskonut, kun Mummu ja Ukka viime viikon keskiviikkona hilippasivat Etelä-Suomen kevättä katsomaan, että lähtöpäivän puolen metrin hanget olivat maanantai-iltana jo kokonaan poissa. No, eipä noita ikävä tule. Ne ovat kohta käsillä päivät, jolloin Naruskalla harjoitellaan kädentaitoja. Onhan muistissa, että 12.-13.6.2010 noitarumpuja ja takopuukkoja synnytetään Reijon ja Arton opastamina täällä. Muutaman pesäpallomailan voi varata mukaansa, että saadaan taju pois noin puolen kilon painoisilta kirsisääskiltä, jotka jo pälyilevät paljasta pintaa täällä. Noo, tosipuheessa sekaan vielä sopii, joten tervetuloa! |
|||||
| 06.05.10 | |||||
|
Naruskan
kaira ei metsäkanalinnuista ihan yhettömissä ole. Eilen 5.5.2010, kun
Mummu ja
Ukka kipaisivat kirkolla mutkin, hipsi kilometrin päässä
Retkeilymajalta tien
yli komia ukkometto. Sillä oli haaremissaan parikin koppeloa, mutta ne
eivät vielä antautuneet samaan kuvaan. Komiasti ukko soitteli
lemmenlurituksiaan ja
oli selkeästi tunnoissaan. Toivottavasti ukolle löytyy riitapukariksi
muita
ukkoja. Toisaalta, mukavahan sitä on haaremissa kaikessa rauhassa
kaiken
virtansa käyttää koppeloiden pelemuuttamiseen. Ollappa ittekkin
mettokunnossa
muutenkin kuin mielessään…
|
|||||
| 05.05.10 | |||||
| Se
on taas pihan sulamisen aika täällä Naruskallakin, vaikka metsät ovat vielä yli
puolen metrin lumipeitteen alla ja järvet jäässä. Talven jäljiltä pihapiirissä on aika paljon poronpapanoita, koska Täplä asusteli pihapiirissä koko sydäntalven ajan. Nyt se on lähtenyt muille maille vierahille ilmeisesti luppometsikköjä inventoimaan. Tältä vuodelta ei kartanolle jäänyt Täplän jättösarvia, koska sarvet olivat sillä viimeksi viikko sitten nähdessämme vielä tiukasti kiinni. Keväästä tulee aina mieleen tupakkamiehet, joiden jäljiltä paljastuu aina tumppikasoja tämänkin talon ympäristöstä. Asiakkaamme osannevat ulkoa tupakointiohjesäännön, jonka Ukka kirjoitti pari vuotta sitten yhden kevätsiivouksen aikoihin, kun harava tukkeentui natsoista. Nyt tuohon tekstiin tulee kevyt kenttämuutos. Ei sellaista, että natsoja edelleenkään saisi nakella minne huoleton mieli mielii, vaan kurkkupurkki muuttuu jämerämmäksi astiaksi. Kuljetusfirma Jaalasta toimitta pikapuoliin tänne kotikaljan (ei kiljun) valmistamiseen tarkoitettuja maitotonkkia. Yhden tonkan Ukka sai puhuttua kymmenen tonkan kaupantekijäisiksi ylimääräistä. Siitä tulee uusi tuhkakuppi pihakenturalle. Jos tonkka ei ala pysyttelemään sille varatulla paikallaan, kiinnityttää Ukka sen metrisellä lyöntiankkurilla poltetun talon betoniportaisiin. Tupakanpoltosta Ukka kehottaa kaikkia pysymään erillään, mutta vallassaan. Retkeilymajan pihapiirissä natsat löytykööt kuitenkin jatkossa jaalalaisen maitotonkan kätköistä. Sen kansi on synninteon jälkeen syytä laittaa kiinni, ettei tulet pääse irti. |
|||||
| ILMOITUS (poistettu ajankohtaista sivulta 2.5.2010) |
|||||
|
|||||
| 20.04.10 | |||||
| Ukka,
Mummu ja Täplä talkoilivat tänä aamuna kymmenen asteen pakkasessa muutaman
uuden linnunpöntön Retkeilymajan pihapiiriin. Teräksiset hanget
mahdollistaisivat vaikka mopolla ajamisen, mutta Mummu kipitteli pöntöt
asemiinsa. Lähes metrin hangen ansiosta ei tikapuita asennustöissä tarvittu. Täplälle ei mikään talontyö ole vierasta. Se osallistuu mielellään kaikkeen, mitä pihapiirissä tapahtuu. Tällaisia vankasta laudasta valmistettuja pikkulinnuille soveliaita pönttöjä tarttui Ukan matkaan Jaalasta, missä sikäläisten urheiluseurojen piikkiin järjestetyssä huutokaupassa niitä oli myynnissä. Vihjeeksi voisi kertoa, että näitä nättejä pinnaltaan kaasuliekillä polttamalla lähes ikuiseksi tehtyjä lintukotoja jäi Jaalaan tiskin alle vielä muutamia. Niitä voi soittelemalla tiedustella numerosta 0400-156928. Siihen vastaa pönttöjen valmistaja Mauri Lindberg. |
|||||
| 18.04.10
|
|||||
| Jussi Kivimäki on
terveydellisistä syistä myymässä Kallelan vieressä Naruskajoen parhaalla
paikalla olevan Kiinteistö Oy Vaivihkan 1/6 omistusosuuden. Osuudella on oikeus
kalenerivuoden joka kuudenteen käyttöviikkoon yhtiöjärjestyksen mukaisesti.
Omistajien kesken on vakiintunut tapa saada ja luovuttaa käyttämätön
viikko-oikeus veloituksetta. Tärkeimpien juhlapyhien käyttöoikeus on määritelty
vuosiksi eteenpäin. Myös niillä on sama vaihto-oikeus. Vaivihkamökki on sähköistetty talvilämpimästä Lapin hirrestä rakennettu parvellinen mökki, jossa on vuodepaikat kuudelle. Iso varaava takka, puulämmitteinen sauna, sähköiset keittiökoneet. Ulkovarastossa on liiteri ja kompostikäymälä ja kelkkavarasto. Mökki on kalustettu ja varustukseen kuuluu myös moottorikelkka. Yhtiövastike on noin 200 €uroa vuodessa per osuus. Tie perille ympäri vuoden. Hyvät kalapaikat kesällä ja talvella, erämaat ja luontoarvot kaikki käden ulottuvilla. Luopuminen tästä osuudesta ei Jussille ole helppo, mutta olosuhteiden pakko. Tämä tarjoaa jollekin toiselle Lapin ystävälle edullisen järkevän omistusosuuden erinomaisesta yhtiöstä ja korkeatasoisesta mökistä. Kysy Jussilta lisää, puhelin 0400-612 847. |
|||||
| 13.04.10 | |||||
| Naruskan
monivuotinen kävijä ja Naruskalle osan itsestään menettänyt Jussi Kivimäki
on kirjoittanut kirjan, joka julkistettiin tämänvuotisten Jyväskylän
Kirjamessujen yhteydessä. Kirjassaan Jussi on kirjoittanut oman sairastumisensa
lisäksi muisteluksia Naruskalla viettämästään ajasta. Osansa kirjassa ovat
saaneet Vanhaan Sallaan ja Pistojoelle Karjalaan suuntautuneet kalareissut Ukan
ja Mummun kanssa. Kirjan kansikuvan ja sisältökuvauksen löydät tästä linkistä.
Kirjan ostaminen tapahtuu näppärimmin Jonnaco OY:n nettikaupasta klikkaamalla tätä
linkkiä. Tämä lukukokemus kannattaa, joten eikun tilaamaan… |
|||||
| 01.04.10 | |||||
![]() |
![]() |
||||
| Tämä
ei ole aprillia, vaikka huhtikuun ensimmäinen onkin. Eilinen lauha päivä
liikautti runsaita kattolumia Retkeilymajan katolla niin, että kameratolpan
vaijerit väänsivät kameratolpan kuvien kertomalla tavalla mutkalle pahemman
kerran. Tolppa taitaa myötäelää Ukan polvivaivojen kanssa. Ukan polvi ei käänny lähellekään yhtä jyrkkään kulmaan ainakaan vielä. Karhutunturin näkymiä yritetään saada maailmalle mahdollisimman pikaisesti, kunhan Kasperi kotiutuu ja katolle päästään tarkempia korjaussuunnitelmia tekemään. Äläkääkä antako vedellä itteenne höplästä tänään! Liikkeellä on kaikenlaista veivaria näin huhtikuun ekana. |
|||||
| 30.03.10 | |||||
| Ukka
ja David Beckham ovat pelitapahtumista jalkavammojen vuoksi poissa jonkin
aikaa. Ukan joukkue menetti samalla polvitähystyksellä keskushyökkääjän,
pelinrakentajan, puolustuksen ytimen ja maalivahdin. Onneksi on vaihtopenkillä
reservissä korvaava pelaaja, joka kuitenkaan ei alakerrassa ole ihan yhtä
kokenut. Toimistotyöt on ollut pakko siirtää omin innovatiivisin keinoin makuuhuoneen puolelle. Tehdastekoista läppäripöytää pulpettimallisena ei netistä löytynyt, mutta onneksi Ukalla on vanhoja pulpetteja ja käsisaha. Kesäaikaan siirtyminen tuntuu täällä Naruskalla osuvan nimensä mukaisesti kohdilleen. Toista metriä lunta tekee olosuhteet tosi kesäisiksi. Kevättunnelman nostattajina Mummua ja Ukkaa kävi täällä virpomassa näppärä neitonelikko. Ukkaa tuskin edes enää tuoreeks saadaan, mutta selkeästi virpojilla oli yritystä saada ainakin terveeks. Kylläpä se tehosikin. Ainakin mieli virkistyi ja pipi jalka kestää paljon paremmin kävelemistä. Suorana. Astumistahan tämmöiset jalkavammat eivät perinteisesti haittaa. Eivätkä myöskään petraa. Vietelkääpä Pääsiäistä hitaasti kiiruhtaen liikenteessä ja olkaa talvisissa harrasteissanne varovaisia, etteivät paikat poksahtele! |
|||||
| 20.03.10 | |||||
| Kevään
varmat merkit on Naruskalla taas kerran kuultu ja nähty. Haaga-Helian
ammattikorkeakoululaiset J.Hämäläisensä johdolla ovat maaliskuinen varma merkki
siitä, että hankihiihtäjiä alkaa esiintymään runsaslukuisesti. Viikon
hiihtovaellus Tuntsan kairassa saattaa tänä keväänä olla haastavimmasta päästä
vuosiin, koska lunta on paljonlaisesti. Metri on lunta, joka ei kertaakaan koko
talven aikana ole suvennut. Kova pakkanen ja viime päivien suuret vuorokautiset
lämpötilavaihtelut ovat saattaneet lumen aivan pintakerroksia kovettaa sen
verran, että suksen kantopinnat riittävät pitämään hiihtäjän lumen pinnan
päällä. Eri asia on, ovatko ahkiot ainakin viikon reissun alkupäivinä niin
painavia, että alkavat uppoamaan hankeen. Se vie kairankulkijasta mehut äkkiä. Iloisina tusinan verran reissunsa aloittivat torstaina. Eipä tänne kairaan itkemään ja voihkimaan tulla kannatakaan, josko se kannattaa missään muuallakaan. Keväästä kannattaa nauttia. Umpihankihiihtäminen on siitä mukavaa puuhaa, että siinä ei tarvitse latua pitkin ainakaan keulamiehen hiihtää. Kun reitin pääsee itse valitsemaan, voi viikon reissun mitoittaa lumitilanteen ja voimiensa mukaisesti. Olosuhteet muuttavat suunnitelmia milloin hankalammiksi, milloin vuorostaan helpommiksi. Kotieläinpuistostamme Retkeilymajalla tuli eilen illalla myös mukava korvin kuultava varma kevään merkki. Helmipöllö aloitti huhuilunsa. Sitä ei yön pimeydessä pääse näkemään, mutta ääni kuului niin läheltä Rihlan koppia, että pöllö selkeästi aloittelee riiuupuputuksensa samoilla reviiriaareilla kotiporon ja koiran kanssa. |
|||||
| 17.03.10 | |||||
| Naruskan
Retkeilymajan kalastuskurssin ajankohta 9. - 14.7.2010 on merkittynä jo
lukuisiin kalentereihin. Oppaiksi on varmistanut pääsynsä ainakin viisi
vapakalastuksen eri alueita hyvin hallitsevia nuoria ja vähän vanhempiakin
miekkosia. Hinnaston ja opetuksen sisällön löydät TÄSTÄ. Esitteessä on mainittu, että kalastusluvan kukin maksaa erikseen. Menettelyyn päädyttiin siksi, että Ylikemin kalastusalueen kalastusluvan hinta henkilöä kohti vaihtelee sen mukaisesti, kuuluuko luvan haltija johonkin perheeseen, jonka muitakin perheenjäseniä on samassa luvassa. Viikkoluvan tarvitsee samassa ruokakunnassa asuvista perheenjäsenistä vain yksi. Ne kalastajat, joilla ei ole täällä perheenjäseniä mukana, voidaan tilanteen mukaan sijoittaa ryhmälupaan. Kalastusluvan hinta on enimmillään osallistujaa kohti esitteessä mainittu 25 €uroa sillä olettamalla, että lupahinta ei vuoden 2009 tasosta muutu. |
|||||
| 19.02.10
|
|||||
| Naruskalla
on viime päivät hätyytelty neljänkymmenen asteen pakkasrajaa, mutta vielä sitä
ei tälle talvelle ylitetty ole. Lähellä oltiin eilen 18.2.2010, jolloin
Ilmatieteen laitoksen mittauspisteellä oli mitattu -39,8 astetta Celciusta.
Mehän asustelemme koeasemasta viitisen kilometriä etelään, ja sen huomaa heti
lämpötilassa. Lämpötila tässä on useimmiten, kuten nytkin, 1-3 astetta
koeasemaa korkeampi. Ennätysten mittaamiseen koeaseman mittarin sijainti
soveltuu ihan hyvin, vaikka Moilasenperää kylän pohjoispäässä pidetään vielä
koeasemaakin kylmempänä paikkana. Onneksemme kotieläimemme ovat sitä sorttia, että ne eivät erityisiä toimenpiteitä pakkasten vuoksi edellytä. Pari kertaa vuorokaudessa ravitsevaa evästä riittää Täplälle ja Rihlalle erinomaisesti. Pikinokka käy maistelemassa poronkin elorehua, kun siihen tilaisuus tarjoutuu. Suurempaa herkkua sille on kuitenkin oma mustinmurkina. Täplä makoilee päivät pihalla heiniensä päällä ja yöksi se siirtyy hieman paksumpaan hankeen talon takapihan metsään. Rihla päivystää päivät koppinsa katolta ja yöksi se asettuu koppiinsa kuivien heinien päälle. Ihmispoloisella saattaisi vastaavissa oloissa vietetyn yhdenkin nelikymppisen yön jäljiltä olla aamulla paikat holotnasta kankeana. Pysyvästi. |
|||||
| 17.02.10 | |||||
| Kymmenen
teeren tokka piiritti Rihlan häkin tänä aamuna. Koira oli kyllä kotona, mutta
kopissaan makoilemassa, kun pakkasta oli -35 asteen verran. Sen verran
pikinokalla meni aikaa saada vainut teeristä ja kipaista sitten ulos tokan
säikäyttämään lentoon, että ehdin kameralle. Nykyisin se on aina valmiina
konttorin ikkunan lähellä, että saadaan pihapiirin harvat merkkitapahtumat
evidenssiksi ruudulle. Pari terävää haukkua saatteli tokan lentoon, joten ruokarauhaa ei tälläkään kertaa pihakoivuissa tipit saaneet. Kuva todistaa, että en puhu pehmoisia. Sääasema täyttää tänään yhden vuoden. Naruskan säätiedot ovat saavuttaneet esimerkiksi sääsivuilla niin vankan suosion, että jo monen kuukauden ajan asemamme on ollut paitsi suosituin kaikista sääasemista, se on myös kilpaillut esimerkiksi FinWX:n foorumisivuston tietoliikennemäärien kanssa tasaväkisesti. Laitan muistutukseksi tähän suoran linkin http://www.finwx.net/stations/Salla-96/index.html asemamme perustiedoista FinWX:n sivuilla. Tallenna oheinen linkki suosikkeihisi. Linkki on siitä kätevä, että avauduttuaan löydät kuvakkeina sen alareunasta kaikki ne neljä muuta sivustoa, joille säätiedot tältä yksityiseltä sääasemaltamme taltioituvat. Monipuolisimpana näistä neljästä pidän Wundergroundin sivustoa, jota kautta löytää asemamme päivä-, kuukausi- ja vuositilastot lämpötiloista ja muista säätiedoista. Wunderin sivuilla on myös hyvä kuvakalenteri, josta saa päivittäiset sääkuvat ja niistä tehdyn vuorokausivideon. Wunderin sivustoa mainostan vielä siksikin, että siellä on koko maapallon ajantasaista säätietoa, kunhan pääsee sivuston sisällön kaikilta osiltaan oppimaan ja hyödyntämään. Kallelan varaustilanteesta voin väliaikatietona kertoa, että tästä hetkestä 6.3.2010 asti mökillä on tilaa, eli talviloman viettopaikka parhaasta päästä on vapaana. Kesän varaustilanne on meidän kannaltamme hyvä, koska heinä- ja elokuu ovat täynnä. Kesäkuun kolme ensimmäistä viikkoa ovat vapaana ja varaamatta on vielä varsinainen Juhannuksen viikonloppukin. Näillä kohdin nopeat syövät hitaat, eli nyt äkkiä varaamaan! |
|||||
| 09.02.10 | |||||
| Hyviä
uutisia harvoin kannattaa pitkään pantata, ei tätäkään. Kalle kelkkaili viikonlopun
aikana Tenniöjoen ja Naruskajoen rantatörmillä. Uusi kamera oli tietenkin
matkassa, kun tehtävänä oli käydä tarkistelemassa, että muutama rakenteilla
oleva mökki on talvehtinut asianmukaisesti. Mökinrakentaja sai omat kuvansa, mutta kameralla oli käyttöä muutoinkin. Kallen metsästäjäsydäntä lämmitti mieluinen lintuhavainto Pulkkaviidassa. Teeritokka ukkoja ja akkoja suunnilleen puoliksi antoi pikalaskennalla puissa tulokseksi kuutisenkymmentä. Kameralle tokka ei ehtinyt tallentua, koska linnut pelmahtivat säikkyinä lentoon. Lähimaaston tutkiminen tuotti vielä mieluisamman näkymän, josta tallentui kameralle otokset puhtaasta pehmoisesta hankipeitteestä. Sadan teeren tokka oli yöpynyt muutaman aarin alueella lauantain ja sunnuntain välisen yön. Hotellista poistumisesta oli mukavaksi todisteeksi lumeen jäänyt selkeät kieppireiät, kun teeret olivat nousseet hyvin nukutun yön jälkeen siivilleen. Tarkka silmä pystyy lumikuvista lukemaan lentoonlähdön merkiksi jääneet siivenjäljet. |
|||||
| 07.02.10 | |||||
| Täplä
asustelee edelleen villinä ja vapaana aitauksen ulkopuolella pihamaallamme. Tai
väärin sanoa villinä, mutta vapaana kuitenkin. Aitaukseen sulkemista ei sen
kanssa näillä näkymin tänä keväänä edes suunnitella, koska se pysyttelee
ympärivuorokautisesti pihalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Täplä on katsonut oikeudekseen osallistua kaikkeen pihan toimintaan. Sen uteliaisuus on omaa luokkaansa. Vai mitäs sanotte siitä, että poro osallistuu auton öljynlisäykseen. Asiantuntevasti se eleillään ilmoitti, että Zafiran öljytikku osoitti vajaan puolen litran lisäystarpeen. Rihla tuntuu olevan aidosti kateellinen Täplälle, jolla ei liikkumiselle rajoituksia ole. Päivittäin Täplä käy Rihlaa aivan sen häkin vierellä moikkaamassa, joten Rihla pysyttelee ilmeisen varmasti porovapaana koirana, jota ominaisuutta metsästyskoiralta täällä poronhoitoalueella edellytetäänkin. |
|||||
| 02.02.10 | |||||
| Naruskan
Retkeilymajan myyntihankkeet eivät poista toiminnan tulevaisuutta erilaisten
täällä tutuiksi tulleiden juttujen suhteen. Kesän 2010 osalta tämän talon
isännän ja emännän nimet eivät aivan varmuudella tiedossa ole, mutta ovatpa ne
mitä tahansa, niin kesätoimintaa täällä kuitenkin on. Tämän talon omistajanvaihdosasiat ovat täysin auki, joten peukkuja voi pitää pystyssä kaikkien vaihtoehtojen puolesta. Myyntihankkeen palautteesta voimme Pirjon kanssa päätellä, että meidät toivotaan löydettävän täältä edelleen, mutta toisaalta meille on vilpittömästi toivotettu onnea tulevaisuudelle, vaikka elämämme siirtyisi täältä Naruskalta jonnekin muuallekin. Piru nämä asiat tietää, mutta ei ainakaan meille ole vielä kertonut. Noitarumpukurssille on ollut kysyntää paljonlaisesti viime kesän kurssista lähtien. Reijo Saastamoinen on luvannut, että hänen tietotaitonsa rumpujen valmistamiseksi on käytettävissä, eli opettaja on asialle mitä parhain ja pätevin. Ajankohdaksi rumputapahtumalle on päätetty viikonloppu 12. – 13.6.2010. Ennakkoilmoittautumisia otetaan vastaan siten, että osallistujamäärä voi olla enimmillään 12 henkilöä. Ohjelma ja hinnasto myötäilevät vuoden 2009 tasoa. Rumpujen valmistamisen lisäksi on samaan yhteyteen vireillä myös puukon valmistuskurssi, jonka opettajaksi on alustavasti lupautunut puukkomestari Arto Vasara. Vasaran valmistamasta puukosta laitan tähän liitteeksi kuvia, jotka osoittavat hänen olevan puukon- ja tupenteon mestari. Tarkemmin asiasta tiedotan esitteen muodossa täällä sivustollamme muutaman viikon kuluessa. Perhokalastuksesta kiinnostuneille on parin vuoden tauon jälkeen tiedossa kurssimuotoista opetusta ainakin 9. – 14.7.2010. Opettajiksi saan 2-3 alan erinomaista taitajaa, joista Harri Syvälähde on jo varmistanut toimimisensa täällä opetustehtävissä. Kahden muun perhokalastuksen ja perhonsidonnan ekspertin lomakalentereiden sovittaminen Naruskan kalenteriin varmistuu aivan lähiaikoina. Tälle ajankohdalle otan tässä vaiheessa vastaan alustavia ennakkoilmoittautumisia. Esiteaineiston hinta- ja ohjaajatietoineen laitan lähiaikoina omaksi osiokseen tänne sivustollemme. Kiinnostaapa Sinua tässä vaiheessa noitarummun valmistaminen, perhokalastus tai molemmat, niin osoita kiinnostuksesi ennakkoon ilmoittautumalla sähköpostilla. Ilmoittautuminen ei tässä vaiheessa sido rahallisesti, mutta varmistaa paikkasi osallistumaan näihin tapahtumiin, koska osallistujamääriä joudutaan rajoittamaan. Helmikuun alun kunniaksi kesäkalenterit esille ja ilmoittautumaan nyt. Kesässä ollaan, että hurahtaa! |
|||||
| 31.01.10 | |||||
| ANNETAAN:
oikean käden kumihanska Tällä kartanolla on kymmenkunta vuotta heilunut punalippu, mutta se aika on nyt ohi. Ainoa lippu toistaiseksi, jota täällä voi nähdä, on Siniristilippu. Punalippua on tähän asti totellut postinkantaja. Ainoa punalippu, sekin enemmän viirin mallinen, on tarpeen niin vaatiessa heilahdellut tuulessa postimiehelle sen merkiksi, että liinat kiinni postilaatikon kohdalla, kun postiauto on menossa Kotalaan päivän postia Naruskalle hakemaan. Laatikosta on lähtenyt tällä menettelyllä paketteja, postikortteja, tärkeitä ja vähemmän tärkeitä kirjeitä ja kaikkea, mitä postissa nyt vain lähettää voi. Kätevä systeemi, jota ei taideta kaupunkipaikoissa edes tuntea. Repäisin punalipun varsineen pois postilaatikon kehyksistä. Tilalle valmistin sopivista tarveaineista pysäytysmerkin, joka näkyy kuvissa. Valitsin harjanvarren pätkään hansikaskokoelmasta säänkestävän punaisen kumihansikkaan. Senhän luulisi kestävän tuulet ja tuiskut, kun sen pitäisi kestää kemikaalitkin. Kun laatikkoon laittaa lähtevää postia, niin hansikas käännetään tielle päin, kuten aikaisemmin lipullakin tehtiin. Hansikas ei pystyasennossa ollessaan aiheuta postimiehelle toimenpiteitä, vaan se tarkoittaa kaikille ohikulkijoille silloin vaikka vaan tervehdystä. En informoinut Posti-Jussia muutoksesta, vaan seurasin ikkunasta ensimmäisen lähetettävän kirjeen toimitusvarmuutta. Laitoin erään perukirjapostin laatikkoon ja rahat postimerkkiä varten mukaan. Posti-Jussi reagoi laatikkoa pohjoisesta lähestyessään, kuten pitikin, eli löi liinat kiinni, otti kirjeen ja rahat ja jatkoi matkaansa. Kustin on täällä vähän hankala talvikelissä polkea, mutta posti kulkee… Paripuolen oikean käden kumihanskan lähetän sitä mahdollisesti tarvitsevalle. Eikä maksa mitään, koska itselläni ei sille toistaiseksi käyttöä ole. |
|||||
| 14.01.10 | |||||
| Eipä
se teerensyöjähaukka sitten ollutkaan kanahaukka, vaan osoittautui Itä-Lapin
alueella erittäinkin harvinaiseksi TUNTURIHAUKAKSI. Parikin pätevää
lintuihmistä oikaisi asian ja luotan heidän osaamiseensa kuin vuoreen, eli
pahoittelen omaa oppimattomuuttani tässä asiassa. Ohessa on vielä pari lisäkuvaa tästä harvinaisuudesta tässä osassa Lappia. Aurautan pihapiiriä laajemmalta alueelta, koska tiedossa on lintubongareita pilvin pimein… |
|||||
| 11.01.2010 | |||||
|
Kun
asuu erämaassa tai ainakin sen laidassa, voi ihmeellistä luontoa seurata
ikkunasta livenä. Retkeilymajan pihapiirissä toissapäivänä näyteltiin seuraava
näytelmä: Ensin
istui pihakoivuihin muutaman teeren tokka. Eivät ne siinä ehtineet vielä
ruokailuakaan aloittaa, kun häiriötekijä lensi areenalle ja ajoi yhtä lukuun
ottamatta muut pakosalle. Yksi akkateeri oli epäonnekas ja joutui kanahaukan
kynsiin. Haukka pudottautui saalis kynsissään pihamaalle sääaseman
lämpötilamittarin vierelle, missä se nokki saaliinsa hengiltä ja riisui siltä
samalla tiimellyksessä höyhenpuvusta osan pois. Illan
hämärtyessä ratkeaa, kenelle teerivainaja lopulta jää. Haukka varmaankin on sen
paikantimeensa merkinnyt, mutta pihapiirissä kiertelee aina myös korppeja ja
kettuja. Täplää teeri ei tietenkään kiinnosta, kun se sai päiväannoksensa
Poroelon muodossa. Muutama
valokuvakin saatiin tapahtumasta toimiston ikkunasta napsittua, mutta
ensimmäisen minuutin ajalta tallentamishanke tuhraantui kameran kuvausasemaan
saamiseen. |
|||||
| 03.01.10 | |||||
| Arvelin
jo, että Pohjois-Sallan paliskunta on Uudenvuodenpäivän kunniaksi lähettänyt
Naruskan Retkeilymajalle käristyslihaa tuoreena suoraan keittiöön, mutta
tarkempi asian tutkiskelu kaamoshämärässä osoitti, että sehän onkin Täplä, oma
ajokkaamme. On se edelleen kummastusta herättävä asia, että poron suuntavaistot ja allakka toimivat ja tuovat kotieläimen kotiin, vaikka Täplä on taas keväästä alkaen kirmaillut villinä ja vapaana pitkin kairoja. Liekö käväissyt Venättänmaallakin, missä se tietää parikymmensenttisen jäkälämaton koskemattomana kutvottavan. Poroelo ja pari karjalanpoika Ivanin kesällistä vastaa maistuivat Täplälle näin vuoden alkajaisiksi kotikartanolla. Hyvin oli entisellään Täplän kesy luonne, joten ihminen ei sitä loman aikana ole säikytellyt. Eikäpähän petokaan ole Täplää liiemmin juoksutellut, koska paksuina olivat paistit vielä, vaikka luonnonravinnon hangen alta jo kaivattaakin. Naruskan Retkeilymajan väki toivottaa kaikille tasapuolisesti HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2010 ! |
|||||