naruskajoki










PALVELUT


Toimintamme pääpaino on erilaisten ryhmien majoittaminen Retkeilymajassa pääasiassa täydessä ylöspidossa ruokahuollossamme. Ruokalistamme rungon muodostavat erilaiset lappilaiset herkkuruuat, mutta tietenkin täytämme asiakkaiden omiakin ruokatoiveita heidän valintansa mukaisesti.

Vuokraamme myös vesikalustoa ja retkimajoitusvälineitä asiakkaille sekä suoritamme erilaisia kuljetuspalveluja, koska yleiset kulkuneuvot eivät ole Naruskalla käytettävissä. Järjestämme myös kalastusretkiä Naruskalla ja lähialueilla. Myymme myös kalastuslupia rajoitetusti. Lupien hinnat löydät hinnasto-sivulta. Retkeilymajan erinomainen sauna on paitsi asukkaidemme käytössä, myös ohikulkijoiden käytettävissä.

Retkeilymajalta voi ostaa pienehköstä varastostamme peruselintarvikkeita, kuten esimerkiksi retkieväitä. Kesällä myynnissä on myös jäätelöä ja virvokkeita. Varsinaista kahvilatoimintaa meillä ei ole, mutta jos on aikaa pysähtyä muutamaksi toviksi, niin tietenkin keittää turautamme tuoretta kahvia kairan kulkijoille.

Keskioluen lähimmät myyntipisteet ovat Tuntsan Pubilla sekä kioskimyynnissä ja vähittäismyymälöissä Sallan kirkonkylässä. Joihinkin karttoihin merkittyä Saijan kauppaa ei tulipalon vuoksi enää ole, joten sillä suunnalla lähimmät kaupat löytyvät Savukoskelta. Siellä on myös polttoainemyyntipiste Sokliin menevän tien varressa.

Lisäksi opastamme mielellämme kalapaikoille ja marjamaille Naruskan lähialueella. Neuvomme myös metsästysasioissa ja myymme ajantasaista ulkoilukarttaa koko Sallan kunnan alueesta.


 

 

 



etusivuajankohtaista
palvelut
asiakasryhmätaktiviteetit
kallela-mökki
hinnasto
yhteystiedottarinoita
kuvialinkit
tapahtumia ja kursseja